Moikka!
Olen Albert Kajava – stand up koomikko. Matkustan ympäri Suomea ja nauratan ihmisiä mitä erilaisimmissa tilanteissa kuten komediaklubeilla, festivaaleilla, syntymäpäivillä, sekä firmakeikoilla ja esim. häissä.
Olen vuoden 2018 Hämeenlinnan Tomaatteja! Tomaatteja! – festivaalin Kong Show – voittaja sekä Vuoden 2017 Stand Up Tulokas – kutsukilpailun finalisti. Vanhempiin saavutuksiin kuuluu mm. Jyväskylän ”Helmi Läppä” – kilpailun voitto vuonna 2013. Etkö ikinä kuullut siitä? Harmi. Se oli mahtava ilta ja tiukka kisa. Maaliskuussa 2021 olin Nelosen Stand Up! – ohjelmassa (Neloskauden jakso numero 10). No, Nelosella.
Kohdassa ”Läpät” on pari pätkää keikoilta. Käy tsekkaamassa ja sen jälkeen tule katsomaan paikan päälle, koska stand up on aina parhaimillaan livenä!
Vapaa-aikana ja muutenkin pelaan tietokonepelejä ja olen ympäristötekniikan elämäntapa-dippa-inssi. Nykyinen tukikohtani sijaitsee Helsingissä josta pääsen kuitenkin matkustamaan mihin vaan koska vaan. Kestävän kehityksen hengessä käytän miltei poikkeuksetta julkisia kulkivälineitä.
Teen myös yksityisiä esiintymisiä. Firmajuhlat, synttärit, pikkujoulut, harjannostajaiset, kissanristiäiset tai miksei myös Oscar-gaalat (lähde puuttuu). Kysy vaan!
Nähdään naurun merkeissä!
Terkuin, Albert
P.S. Lisää löytyy Facebookissa, Instagramissa sekä Youtubessa.
Kuva: Taika Ilola